Pilottivaihe

Pilottivaihe ja palautteen keruu

 

Pilottivaiheessa MOOC pilotoidaan opiskelijoilla. Pilotti voidaan toteuttaa joko erikseen sovittavana toteutuksena, johon pyydetään opiskelijoita mukaan tai suoraan laittaa opinto tarjolle ns. normaaliin tarjontaan Laurean sisällä ja/tai CampusOnlinen kautta myös ristiinopiskelijoille. Pilottivaiheessa kerätään palautetta, jonka perusteella MOOCia vielä jatkokehitetään tarvittaessa ennen varsinaista ylläpito vaihetta.

Pilotin kohderyhmä kannattaa valita tarkoituksenmukaisesti, jotta pilotista saatu palaute on mahdollisimman lähellä MOOCin tyypillistä käyttäjäkuntaa sekä laadukasta ja jatkokehitystä helpottavaa. Jos kurssi on aikasidonnainen, voi siinä hyödyntää Laurean virallisia palauteväyliä, kuten Peppi-palautetta, mutta opiskelijoita kannattaa kannustaa aktiivisesti palautteenantoon esimerkiksi nivomalla palautelomakkeen osaksi moduulinäkymää. Peppi-palautteelle voi myös lisätä tarkentavia laadullisia kysymyksiä, jotta opiskelija voidaan ohjata antamaan palautetta erityisesti opinnon kehittämisen kannalta olennaisista aiheista.

Roolijako:

Kehittämispäällikkö

Tukena pilottiryhmän löytämisessä, toteutuksen resurssit=TAS, opetussuunnitelmaan integrointi, tuki toteutussuunnitelman luomisessa jne.

Sisällölliset asiantuntija (Vastuuopettaja, opettajatiimi, ulkopuolinen asiantuntija tai avainkumppani)

Toimii pilottivaiheen toteutuksen vastuuopettajana, laatii toteutussuunnitelman, käy läpi saadun palautteen ja tekee tarvittavat kehittämistoimenpiteet ennen MOOCin siirtymistä varsinaiseen tarjontaan ja ylläpitovaiheeseen

Digipedagoginen asiantuntija

Tuki pilotin käynnistyksessä ja konsultointi mahdollisissa ongelmatilanteissa

dCELL-asiantuntija

Konsultointi ongelmatilanteissa

dCELL (Canvasin tekninen puoli)

Canvas-työtilojen asetukset, itserekisteröityminen kurssille, muut tarvittavat asetukset kuntoon

MOOC-koordinaattori

Kurssin pilotoinnin sekä sen suorituskäytänteisiin liittyvä tuki, ylläpitoprosessin konsultointi

Jatkuvan oppimisen tiimi

Jos pilotissa mukana muiden korkeakoulujen kuin Laurean opiskelijoita, esim. opinnon avaaminen CampusOnlinen tarjontaan

Markkinointi&viestintä

Konsultaatio tarvittaessa

Video- & audiotuotantotiimi

Konsultaatio ongelmatilanteissa tarvittaessa

Kuva: Samantha Borges, Unsplash