1. MOOCin idea, tyyppi, kohderyhmä ja verkko-oppimisalusta

Ennen kuin MOOC varsinaisesti rakennetaan, täytyy ensin olla idea MOOCista ja tekijä tai tekijät sekä resurssit tekemiselle. MOOCin ideoinnin tukena voi olla esimerkiksi oman koulutusohjelman kehittämispäällikkö tai jatkuvan oppimisen tiimi sekä omat kollegat ja asiantuntijaverkostot. Kun idea on saatu valmiiksi, on hyvä keskustella kehittämispäällikön kanssa kehittämisen resursseista ja aikataulusta.

Lisäksi täytyy päättää, että millaiselle kohderyhmälle MOOCia ollaan tekemässä. Kohderyhmä voi olla esim. tutkinto-opiskelijat AMK / YAMK, CampusOnline, kaikille avoin, tai kansainvälinen yleisö. Myös tässä vaiheessa on hyvä keskustella kehittämispäällikön ja mahdollisesti myös jatkuvan oppimisen tiimin kanssa.

MOOCin rakentamiseen vaikuttaa myös paljon se, että minkä tyyppistä MOOCia ollaan rakentamassa. MOOCeja on useita erilaisia, mutta kaksi yleisintä tyyppiä on xMOOC (extended MOOC) ja cMOOC (connectivist MOOC).

xMOOCeissa korostuu opiskelijan itsenäinen opiskelu verkossa sekä automaattisesti arvioidut testit ja tehtävät. Opettajan roolina on suunnitella opiskelijan oppimisprosessi etukäteen, eikä opettaja yleensä ole kovin paljon läsnä MOOCin aikana. xMOOCeja käytetään tyypillisesti silloin, kun opiskelijalle voidaan tarjota itsenäisesti opiskeltavia verkko-sisältöjä (esim. teksti, video, kuva, ääni) suhteellisen rajatusta aiheesta.

cMOOCeissa painopiste on puolestaan opiskelijoiden yhteisessä tiedon tuottamisessa ja vuorovaikutuksessa ja opettajalla on enemmän roolia myös MOOCin aikana. cMOOCeissa ei myöskään välttämättä arvioida oppimista määrällisesti. cMOOC sopii hyvin opintoihin, joissa aihe ei ole tarkasti rajattu etukäteen ja on tarkoitus yhdessä luoda laajempaa ymmärrystä asiasta. MOOCien eri tyypeistä voi lukea lisää esimerkiksi Laurea Journalin artikkelista: Pekkarinen, V. (2020). Rakentaisinko MOOCin vai en? Siinäpä vasta kysymys. Laurea JournalLinkittyy ulkoiselle sivustolle.. Artikkelin lähdeluettelosta löydät myös lisää lähteitä, mikäli haluat tutustua aiheeseen syvällisemmin. Lisäksi voit halutessasi tutustua avoimella lisenssillä julkaistuihin UNIPS-hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin (englanniksi): The Sparks and Spooks of SPOCs and MOOCsLinkittyy ulkoiselle sivustolle..

MOOCin tyyppi vaikuttaa moneen, mm. opetus- ja arviointimenetelmien valintaan ja vuorovaikutukseen kurssilla sekä siihen, tarjotaanko MOOCia jatkuvasti tarjolla olevana vai aikataulutettuna. Yleensä xMOOCeissa ei ole vuorovaikutusta tai korkeintaan asynkronista eli eriaikaista vuorovaikutusta, ollen lähinnä keskustelualueita (vertaiskeskustelut tai viestimahdollisuus opettajalle), koska opiskelijoiden määrää tiettynä ajanhetkenä ei voi etukäteen tietää. xMOOCeissa opiskelija voi siis opiskella omaan tahtiinsa, koska niihin ei yleensä aikatauluteta yhteisiä vuorovaikutustilanteita. Näin xMOOCit voivat olla myös tarjolla jatkuvasti opiskeltavaksi. cMOOCeissa korostuu enemmän yhteisöllisyys ja yhteinen tiedon luominen. Niissä voi olla myös synkronisia keskusteluja. cMOOCit eivät yleensä ole jatkuvasti tarjolla olevia, vaan aikataulutettuja, jolloin voidaan varmistaa, että samanaikainen eli synkroninen vuorovaikutus on mahdollista.

MOOCien rakentamiseen vaikuttaa myös se, millainen verkko-oppimisympäristö on käytettävissä ja mitä se mahdollistaa esimerkiksi automaattisen arvioinnin näkökulmasta. Laureassa MOOCit rakennetaan pääosin Canvas-verkko-oppimisympäristöön, mutta käytössä on myös Moodle-pohjainen Digicampus-ympäristö (lähinnä hankkeille).

TEHTÄVÄ:
Lisää suunnitelmaasi
Kirjaa MOOC käsikirjoitukseesi seuraavat asiat:
- MOOC:in teeman ja alustan sisällöt (ainakin hyvin yleisellä tasolla)
- MOOC:in tyyppi (esim. xMOOC = täysin automatisoitu, cMOOC = ei täysin automatisoitu
  korostaa sosiaalista tiedonrakentelua
-Kohderyhmä, kenelle MOOC on suunnattu? MOOC:illa voi olla useit eri kohderyhmiä
-Mille oppimisalustalle MOOC rakennetaan? Esim. Moodle, Canvas, WordPress

Muista perustella tekemäsi ratkaisut vaikka teet suunnitelmaa itsellesi.

TEHTÄVÄ: Lisää suunnitelmaasi

Kirjaa MOOC käsikirjoitukseesi seuraavat asiat:

  • MOOCin teeman ja alustavat sisällöt (ainakin hyvin yleisellä tasolla)
  • MOOCin tyyppi (esim. xMOOC = täysin automatisoitu, cMOOC = ei täysin automatisoitu, korostaa sosiaalista tiedonrakentelua, gMOOC = pelillinen ja interaktiivinen)
  • Kohderyhmä, kenelle MOOC on suunnattu? MOOCilla voi olla useita eri kohderyhmiä.
  • Mille oppimisalustalle MOOC rakennetaan? Esim. Moodle, Canvas, WordPress?

Muista perustella tekemäsi ratkaisut vaikka teet suunnitelmaa itsellesi.

Kuva: Unsplash